Never Alone

Never Alone on ensimmäinen videopeli, joka on kehitetty yhteistyössä arktisen alueen iñupiat-kansan kanssa. Peli on saanut innoituksensa Kunuuksaayuka-nimisestä tarinasta, jota on kerrottu vuosituhansien ajan. Tarinassa nuori iñupiaq-tyttö nimeltään Nuna ja hänen napakettukumppaninsa lähtevät etsimään syrjäisen kylänsä selviämistä uhkaavien lumimyrskyjen lähteen.

Napaketun seurassa Nuna matkaa jäätyneessä tunturissa, hyppii vaarallisilla jäälautoilla, kohtaa outoja ja tuttuja vihollisia ja matkaa pelastamaan kaiken tuntemansa.

Never Alonen voi kokea yksinpelinä, jolloin pelaaja voi vaihtaa Nunan ja ketun välillä painamalla , tai toinen pelaaja voi liittyä seuraan koska tahansa paikallista yhteispeliä varten.

Never Alone: Foxtales

Tiedän toisenkin tarinan. Kuulin tämän Panikista. Oli kaksi ystävää. Yksi heistä oli hyvä ottelija Iñupiaq-peleissä ja hyvä metsästäjä. Toinen oli hyvä uimaan. Ystävykset olivat urheita. Kun heidän piti ylittää meri Deeringistä Kotzebueen, he tekivät melansa pajusta.

Nuna ja naali ovat valmiita uuteen seikkailuun. Never Alone: Foxtales on vuonna 2014 julkaistun palkitun Never Alone (Kisima Ingitchuna) -indie-pelin ensimmäinen lisäosa.

Kapua hylkeennahasta valmistettuun umiaq-kanoottiin ja seikkaile Luoteis-Alaskan rannikoilla, joilla ja järvillä. Melo aaltojen ja jäälauttojen keskellä ja koskissa tai sukella veden alle tutkimaan merenpohjaa, salaperäisiä luolia ja uponnutta kylää.

Ohjaa sekä Nunaa että naalia yksinpelitilassa tai pelaa ystävän kanssa paikallisessa yhteispelitilassa. kolmella täysin uudella tasolla. Nunan ja naalin on toimittava yhdessä voidakseen pelastaa ystävänsä ja lyödä odottamattoman vihollisen.

Yhteistyössä Alaskan iñupiat-alkuperäiskansan kanssa kehitetty Foxtales muistuttaa meitä siitä, että pieninkin meistä on arvokas.

Liiku
Hyppää
Vaihda hahmoa (vain yksinpelissä)
Nojaudu tuulta vasten (Never Alone) / Pidä Melaa (Foxtales)
Käytä
Bola (Never Alone)
Katso perinneviisautta
Tauko

Never Alone

Nunan ja ketun on kummankin juostava ja hypittävä paljon seikkailun aikana, ja kummankin on pidettävä pohjassa, jotta he voivat nojautua loputtoman lumimyrskyn väkeviä tuulenpuuskia vasten. Kaksikolla on myös omia toimintoja, joiden avulla he pystyvät auttamaan toisiaan eteenpäin.

Bolan saatuaan Nuna voi tähdätä painamalla alas ja näpäyttämällä sitten haluttuun heittosuuntaan. Hän pystyy myös kiipeämään tikkaita ja köysiä käyttämällä — sekä heilahtamaan joissakin köysissä kääntämällä vasemmalle tai oikealle. Hän voi käyttää joitakin esineitä pitämällä pohjassa.

Kettu on Nunaa ketterämpi, joten se voi kavuta seiniä pitkin napauttamalla . Se voi hypätä taaksepäin alas seinältä pitämällä alaspäin ja painamalla . Kettu mahtuu ahtaista raoista, joihin Nuna ei yllä, ja osaa laskea köysiä Nunalle painamalla .

Yksinpelissä voi vaihtaa Nunasta Kettuun ja takaisin painamalla . Toinen pelaaja voi liittyä peliin koska tahansa painamalla mitä tahansa toisen ohjaimen näppäintä. Jos toinen pelaaja haluaa poistua pelistä, hän voi palauttaa pelin yksinpeliin valitsemalla taukovalikosta "Poistu pelistä" -vaihtoehdon.

Foxtales

Foxtales-lisäosassa Nuna ja naali seikkailevat kanootilla. Tartu melaan pitämällä -painike painettuna, kun Nuna on kanootissa. Pidä painettuna ja melo liikuttamalla (VASENTA SAUVAA) puoliympyrän muotoisin liikkein.

Avuliaat henget saattavat pudottaa kiviä, joita Nuna voi poimia, pudottaa ja heittää -painiketta painamalla. Kiviä voi käyttää tien tukkivan jään rikkomiseen.

Matkan varrella Nuna ja kettu kohtaavat pöllöjä, jotka ovat kerääntyneet erityisen tärkeisiin paikkoihin. Kun kaksikko kohtaa höyhenpeitteisen ystävän, pöllö etsii suojaa muualta ja jokin perinneviisaus avautuu.

Perinneviisauksissa Alaskan inuiitit kertovat viisauksiaan, tarinoita ja näkemyksiä iñupiaq-kulttuurista. Niitä voi katsoa heti, kun ne on avattu, painamalla tai koska tahansa päävalikon Perinneviisaus-osassa.

Kun painat koska tahansa , peli keskeytyy ja näkyviin tulee valikko:

Takaisin peliin

Nuna ja kettu jatkavat matkaansa.

Pelitila

Jos toinen ohjain on yhdistetty, ensimmäinen pelaaja voi vaihtaa tästä yksinpelistä yhteispeliin ja takaisin.

Palaa etappiin

Tämä vaihtoehto palauttaa viimeksi tallennetun pelitilanteen, jolloin sen jälkeen saavutettu edistys katoaa.

Perinneviisaus

Täällä on kattava luettelo perinneviisauksista. Aiemmin avattuja perinneviisauksia voi katsoa tästä listasta tai päävalikosta.

Asetukset

Kun valitset tämän vaihtoehdon, näkyviin tulee alavalikko, jossa on äänenvoimakkuuden ja tekstitysnäytön tapaisia määritettäviä asetuksia.

Elämä arktisella alueella on ankaraa. Tässä on jokunen vihje avuksi uusille seikkailijoille.

Hyppää pitämällä pohjassa.

Nunan ja ketun saa hyppäämään pelkästään painamalla , mutta hyppy kantaa sitä pidemmälle, mitä pidempään -näppäintä pidetään pohjassa.

Pysy poissa vedestä

Vaikka ketulla on turkki ja Nunalla paksu karibunnahkaparka, kumpikaan ei selviydy arktisen alueen hyisessä vedessä. Pysy poissa vedestä, niin pysyt hengissä.

Avuliaat henget

Kun kettu on riittävän lähellä avuliasta henkeä, se näyttäytyy Nunalle ja auttaa kaksikkoa näiden matkalla. Nuna voi olla tekemisissä hengen kanssa vasta, kun se on kokonaan näkyvissä. Odota, että valosykähdystä hengen pinnalla, ennen kuin hyppäät sitä päin.

Tuulihypyt (Never Alone)

Loputon lumimyrsky ei ole aina haitaksi – matkan aikana Nuna ja kettu joutuvat välillä odottamaan, että tuuli puhaltaa heidän selkäänsä, jotta he pääsevät paikkoihin, joihin ei muuten yllä.

Bolan käyttäminen (Never Alone)

Bolan saatuaan Nuna voi käyttää sitä monissa tilanteissa. Jos pulma on liian hankala tai takaa-ajaja liian sinnikäs, muista Bola.

Mela (Foxtales)

Kun Nuna on kanootissa, voit tarttua melaan pitämällä -painikkeen painettuna. Melo pitämällä painettuna ja liikuttamalla (VASENTA SAUVAA) puoliympyrän muotoisin liikkein.

Poimi Esine (Foxtales)

Avuliaat henget saattavat pudottaa kiviä, joita Nuna voi poimia, pudottaa ja heittää -painiketta painamalla. Kiviä voi käyttää tien tukkivan jään rikkomiseen.

Onko sinulla peliin liittyvä kysymys? Lähetä sähköpostia (englanniksi) osoitteeseen support@neveralonegame.com tai käy osoitteessa http://neveralonegame.com.